Kevätsiivouksen yhteydessä löysin kaapin perukoilta vanhat öljypastellit ja vahaliidut… Saa nähdä mitä tämä löytö tuo tullessaan. Aikamoista rävellystä lienee luvassa, mä kun en muista että milloin viimeksi oon koskenu liituihin.

Sinänsä tää öljypastellien löytäminen kaapin perukoilta tuli hyvään saumaan, sillä just torstaina ihailtiin kuvituskurssin opettajamme Nadja Sarellin portfoliota ja lukuisia ihania öljypastellitöitä… Saa nähdä että kuinka mulla riittää kärsivällisyys tuohon tekniikkaan, etenkin kun se ei ole noin siis niinkuin yhtään hallussa. Onneksi Nadja lupasi tuoda seuraavalla kerralla öljypastellinsa mukanaan kuvituskurssin tunneille ja näyttää hieman sitä tekniikkaa, ehkä minäkin sitten innostuisin ottamaan omat öljypastellini käyttöön.

Houkuttelee nimittäin ensisijaisesti ne ihanan herkulliset väripinnat ja kaikki mitä niistä voisi hyvällä tuurilla saada aikaan. Vahaliiduissa mua on jo jonkin aikaa houkuttanut lapsuudesta tuttu raaputustekniikka, eli ensin sekalaisia värejä alle ja mustaa päälle ja sitten neulalla raaputellaan kuvioita.

Saa nähdä milloin mulla on aikaa toteuttaa näitä visioita, nyt kun on just lähtenyt yksi työ painoon (aina yhtä jännäää!) ja toisen dedis on käsillä ja vaatii vielä pientä hienosääätöä ja viilausta. Lisäks pari pienempää juttua loppurutistusta vaille valmiita ja tässä kun on monta loppurutistusta samassa syssyssä, niin itsekin tulee siinä yhteydessä rutistettua itsestään kaikki liikenevät energiat. Työharjottelukin vie oman aikansa, siellä on kyllä todella antoisaa ja mukavaa. :)

Saa myös nähdä että jos/kun intoudun näillä liiduilla säätämään, niin missä kunnossa mun skanneri on sen jälkeen… Mä kun oon kuullu (ja ihan järjelläkin ajateltunahan sen tajuaa), että liidut ei oo mitään skanneriystävällisiä… Eli saa nähdä että siirtyykö nämä visiot ajatuksen tasolta koskaan käytäntöön.

Tagit: ajatuksen tasolla, inspis, tekstii, töhristelyy, visiot.

Tässä hommassa kaikista kamalinta on, kun työ on minun osaltani valmis ja siitä on aika päästää irti.

Itse kun ei tahdo päästää käsistään kuin täydellistä ja tällaiselle perfektionistille kovin isku märällä rätillä päin kasvoja on löytää tekemästään painotuoreesta julkaisusta jokin ärsyttävä virhe, joka tekovaiheessa on jäänyt huomaamatta.

Siksipä olenkin tullut melkein vainoharhaisen tarkaksi ja yritän viilata tekeleeni aina viimeisen päälle, aina siinä määrin kuin se aikarajan puitteissa on mahdollista. On jotenkin voimaton olo päästää työstä irti, antaa sen jatkaa matkaa painoon tietäen, että nyt oma osuus työstä on tehty, eikä lopputulokseen voi enää vaikuttaa.

Pelkään hysteerisesti että julkaisu tulee ulos painosta aivan erilaisena kuin millaisena olin sen ajatellut. Pelkään että minulta on jäänyt jokin olennainen virhe huomaamatta,  joka olisi pitänyt ehdottomasti huomata ja korjata ennen painovalmiiden pdf:ien tekemistä.

Silti nautin tästä työstä ja työn tekemisestä aivan älyttömästi, enkä voisi kuvitellakaan tekeväni mitään muuta. Yritän luottaa siihen, että kokemuksen myötä tulee myös helpommaksi päästää omat “lapsensa” maailmalle ja luottaa siihen, että niiden siivet kyllä kantavat. Uskon ja toivon, että kokemuksen myötä tulee helpommaksi myös hyväksyä se, ettei kukaan tai mikään ole täydellinen.

Eräs opettajani totesikin taannoin, että “jokaisessa ammattimaisessa painotyössä on ainakin yksi virhe”.   Ammattilainen ei toki tahallaan niitä virheitä sinne työhön jätä tai niitä tee, mutta jos painotyöhön nyt sattuu jokin virhe jäämään, niin se ei ole maailmanloppu, vaan ainoastaan osoitus tekijänsä inhimillisyydestä. Tämä ala on myös jatkuvaa oppimista ja mistäs sitä paremmin oppisi kuin virheistään.

Tätä opetusta en vielä ole omassa työssäni sisäistänyt, vaan jokainen pienikin virhe jonka työstäni jälkikäteen löydän (vaikka tiedän että kukaan muu ei sitä luultavimminkaan edes huomaa, tai ohittaa olankohautuksella) hiertää kuin kivi kengässä. Tämän kultaisen keskitien hyvän työn jäljen ja vapautuneen työskentelyn välimaastossa yritänkin löytää kulkeakseni, sillä kukaan ei vielä tähän päivään mennessä liene painovirhepaholaisen toimesta kuollut.

Tagit: tekstii.

Olenpa joskus kirjoitellut tällaisenkin, muistaakseni johonkin graafisen suunnittelun kurssiin liittyen. Täsmennetään vielä että puhuttaessa typografiasta ja “typografian säännöistä”, tarkoitetaan tässä asiayhteydessä eurooppalaista typografiaa.

Oikoluin tämän tekstin pikaisesti ja tein muutamia luettavuutta parantavia korjauksia. Muuten en tähän tekstiin ole kajonnut, vaan sen sisältö on tismalleen sama kuin millaiseksi sen olen alunperinkin kirjoittanut.

Lehtien ulkoasutrendit typografian näkökulmasta tarkasteltuina

• Typografian sääntöjen mukaan leipätekstin kirjaintyypin tulisi säilyä samana (antiikva) läpi lehden.  Tämän hetken ulkoasunsuunnittelijat lienevät hiljaa muuttamassa tätä sääntöä, käyttäessään laajalti lehdissä leipätekstin tyyppeinä antiikvan lisäksi myös gorteskia.
• Tutkin 13:a erilaista ja eri alan lehteä,  joista ainoastaan kolmessa leipätekstien tyyppi säilyi samana läpi lehden ja se oli antiikva. Muut näistä lehdistä olivat kirjaintyyppien ”sekakäyttäjiä”, eli leipätekstin kirjaintyyppi vaihteli artikkelikohtaisesti antiikvan ja groteskin välillä.
• Luokittelin  kirjaintyyppien ”sekakäyttäjiksi” ne lehdet joissa oli selkeästi käytetty artikkelien leipäteksteissä sekä antiikvaa että groteskia. Näihin en luokitellut lyhyitä tekstejä kuten kuvatekstejä tai lyhyitä elokuva-arvosteluja.

Groteskin käyttö lehdissä leipätekstien kirjaintyyppinä

• Groteskia kirjaintyyppiä käytetään lähinnä lyhyemmissä, max. yhden sivun kirjoituksissa ja tätä pidempien kirjoitusten leipäteksti on useimmiten antiikvaa. Poikkeuksiakin löytyy, joissa groteskia on käytetty pidemmänkin artikkelin leipätekstissä, mutta tällöin luettavuus on selkeästi heikompaa. Kaikenlaiset eri kohderyhmille suunnatut lehdet käyttävät lehdissään leipätekstien tyyppeinä sekä antiikvaa, että groteskia.

Miten typografia on huomioitu?

• Kuten sanottu, usein groteskia kirjaintyyppiä on käytetty lyhyemmissä, max. yhden sivun pituisissa kirjoituksissa, jolloin tekstin luettavuus pysyy suhteellisen hyvänä. Pidemmissä artikkeleissa leipätekstien yleisin kirjaintyyppi on edelleen antiikva ja se on painetussa mediassa useamman sivun kattavissa teksteissä luettavuudeltaan paras.
• Pidempien kirjoitusten leipäteksteissä käytettäessä groteski ei mielestäni ole paras luettavuudeltaan. Usein tällaisissa tapauksissa teksti on pistekooltaan jo niin pientä, että groteskin tekstin lukeminen on vaikeaa ja vaatii ponnisteluja, kun vastaavan kokoisen päätteellisen antiikvatekstin lukeminen taas sujuu vaivatta.
• Monissa (ei läheskään kaikissa, mutta huomion arvoinen seikka) tapauksissa, kun otetaan huomioon groteskin fontin käyttö lehdissä ylipäätään (ei siis ainoastaan leipäteksteissä), on groteskin kirjaintyylin käytön yhteydessä tekstillä joko väri- tai kuvapohja. Tämä lienee yleisempää lyhyempien, kuten kuvatekstien yhteydessä, mutta ilmiö on havaittavissa joissain määrin myös leipäteksteissä joissa groteskia on käytetty.
• Väripohjaa ja etenkin kuvapohjaa vasten päätteetön groteski lienee luettavuudeltaan  selkeää ja melko hyvää, kunhan tekstin pituus on suhteellisen lyhyt.

Mihin groteskin fontin käytöllä leipäteksteissä oikein pyritään?

• Esimerkiksi Imagessa groteskin kirjaintyylin runsas käyttö on mielestäni suuri ja leimallinen osa lehden ulkoasua: tarkoitus omaperäisen ja trendikkään ilmeen saavuttaminen?
• Kuitenkin esimerkiksi Trendi–lehti pyrkinee myös raikkaan nuorekkaaseen ilmeeseen, mutta leipätekstien kirjaintyyli pysyy silti samana läpi lehden.
• Mitään selkeää rajaa ei siihen voi vetää, minkälaiset lehdet tätä tyylikeinoa käyttävät, eikä se liity mihinkään tietyntyyppiseen ulkoasuun. Imagen kaltaisten räväkkään ulkoasuun pyrkivien lehtien lisäksi groteskia kirjaintyyliä leipäteksteissään käyttää myös esimerkiksi Kamera ja Koirat –lehdet,  joiden ulkoasut taas ovat yleisilmeiltään vaaleita, rauhallisia ja harmonisia.
• Myös graafisen alan ammattilehti AGI käyttää leipäteksteissään sekä groteskia että antiikvaa.
• Yhä useamman lehden käyttäessä tätä tyylikeinoa, voidaan pohtia että onko lehden täysin yhtenäinen ulkoasu mielekästä,  jos sivuilla on kuitenkin jokin ulkoasullinen yhdistävä tekijä?
• Nykyajan ihmiset kaipaavat vaihtelua, virikettä ja elämyksiä, joita groteskin ja antiikvan ”vuoropuhelu” tarjoaa lehtien lukijoille pienessä mittakaavassa.
• Halutaanko kirjaintyylien ”sekakäytöllä” viestiä nykyaikaisuutta ja monipuolisuutta, vai tehdä selkeä erottelu lehden eri osien tai artikkelien kesken?
• Onko typografian sääntö yhdenmukaisesta leipätekstien kirjaintyylien käytöstä auttamatta vanhentumassa ja onko se syrjäytymässä kirjaintyylien ”sekakäytön” tieltä?
• Silti lehtien groteskin kirjaintyylin käytössä on havaittavissa selkeä yhdenmukaisuus, johon typografia ja tekstin luettavuuden säilyminen lienee vaikuttanut. Muotoutuuko näistä seikoista pian uusi painettuja lehtiä koskeva typografian säännöstö?

Lehdet joita kävin läpi tätä kirjoitusta varten 

S= kirjaintyyppien “sekakäyttäjä”

P= “typografisesti puhdas” , leipätekstien kirjaintyyli pysyy samana läpi lehden

Tagit: havaintoja, tekstii.

Tässä nyt ratikalla pitkin Hämeentietä viimeaikoina ajelleena olen kiinnittänyt useampaan kertaan huomiota erään kyseisen tien varrella sijaitsevan kiinteistövälitysfirman ikkunateippauksiin. Ikkunasta paistaa jättikokoinen Warner Bros. kyseisen firman logo. Raivostuttavaa tässä logossa on siis se, että se on suora kopio erään suuren filmiyhtiön logosta.

Kuppini meni lopullisesti nurin, kun tänään rauhallisesti bussissa istuessani, viereiselle kaistalle kurvasi jonkin itäsuomalaisen kuljetusfirman kuorma-auto. Auton kyljessä -ilmeisesti logon virkaa toimittamassa, patsasteli koppinsa päällä istuva Snoopy. Kopin alle oli tosin lisätty pyörät ja katon päälle ratti, ilmeisestikin kuvastamaan kuljetusfirman luonnetta.

Molemmat näistä esimerkeistä ovat niin räikeitä ja ilmiselviä kopioita esikuvistaan, että mistään vahingossa tapahtuneesta “oho, meidän logohan muistuttaa ihan Snoopyä” -jutusta tuskin lienee kyse.

Joku toki saattaa pitää tätä  jo olemassaolevien logojen varioimista kekseliäänä, mutta mun mielestäni se on lähinnä halpamaista ja törkeää sekä viestittää tekijänsä suht. alhaista moraalia ja halua mennä sieltä mistä aita on matalin. Joo-o, kyllä graafiseen suunnitteluun taitaa nykypäivänä päteä se sama fraasi kuin esim. musiikkiinkin: “kaikki on jo kertaalleen keksitty, mitään uutta ei enää voi keksiä”, sitä en kiellä.

Tarkoitus ei siis tokikaan ole alkaa keksiä pyörää uudestaan, mutta jotain luovuutta graafisessa suunnittelussa ja siihen liittyvien elementtien käytössä silti peräänkuuluttaisin. Jo olemassaolevien logojen käyttämiseen uudelleen lähes sellaisenaan kun ei mielestäni luovuutta tarvita.

Tagit: ARGH!, havaintoja, tekstii.