Tagiarkisto ‘HÖRponi’

* Korusia

Kirjoitettu 2.03.2013 - Sari ja kuva. Kategoriassa ideat visiot ja innovaatiot, Jee!.


Saastutanpa blogiani ja silmämunianne jälleen kerran muutamalla surkealla ja tärähtäneellä kännykkäotoksella uusista koruista joita olen intoutunut tekemään. Täytyy raahata heti maanantaina korut työhuoneelta kotiin ja patistaa tuo valokuvaamisessa kunnostautunut ja kunnon kaluston siihen tarkoitukseen omistava rakas mieheni ottamaan parempia (ja ennenkaikkea tarkkoja :D) kuvia noista luomuksista

Osa koruissa esiintyvistä kuvista  kuvissa esiintyvistä koruista (mitenniin olen flunssatoipilas, pää ihan pyörällä) on vartavasten korutarkoituksiin tehtyjä, osa taas tuttuja kuvituksiani muista yhteyksistä. :) Mielestäni on kuitenkin aina boonusta jos yksi kuva toimii monipuolisesti eri käyttötarkoituksissa, joten siksi päätin käyttää muutamaa olemassaolevaa kuvitusta myös näissä koruissa.

Korut on siis edelleen tehty kierrätysmateriaaleista. Käytän korujen pohjana roskakorilta pelastettua muovia, esimerkiksi vanhoja Bonus ja Plussa -kortteja sekä digitaalisten arkistointijärjestelmien tieltä pois raivattujen mappien muovisia välilehtiä, joista etenkin läpinäkyvä toimii mielestäni tässä tarkoituksessa kerrassaan loistavasti ja tekee korujen “takapuolistakin” kauniita. Ehheh, kauniit takapuolet, Sari ja hyvät  huonot vitsit osa sataviiskytviis. Näissä kuvissa ei näy tekemiäni kaulakoruja, mutta niissä olen myös käyttänyt lenkkeinä vanhoja “avaimenperälenksuja”.

Pidemmittä puheitta, kuvia:

***
Here are some poor and noisy pics of  jewelry I’ve made by using recycled materials. :) I’ll post some proper photos asap, promise!


MAUkatit. Taka-alalla siamilainen ja ragdoll, etualalla yleiskatti ja persialainen.
Persialaisen ja Ragdollin voit löytää myös täältä

PICCUpöllö, eli kolostaan kurkisteleva helmipöllö.

Alunperin tehty tätä tarkoitusta varten. 


Taka-alalla sepelkyyhky, etualalla mustarastas.

Nämä kuvat ovat alunperin osa Lintukirjaa.

HÖRponi nimeltänsä Gloomy. 


Tärähtäneet pöllöt. Taka-alalla PICCUpöllö, etualalla HUUhkaja ja HUUpöllö.

Tagit: , , , , , , , , .



* Pöllöpajan tuotoksia! | Greetings from OwlFactory!

Kirjoitettu 8.01.2013 - Sari ja kuva. Kategoriassa Jee!, Skäbädäbä.


Nämä sain valmiiksi jo ennen joulua, mutta nyt vasta ennätän käydä kuvakasan kimppuun. Tässä siis kasa pöllöjä ja pari HÖRponiakin. Jälkimmäiset on tehty kokeilumielessä, jatkoa mahdollisesti seuraa. :) Tässäpä muutama kuva uusimmista käsitöistäni, lisää luvassa kunhan taas ehdin ja jaksan käsitellä nettikuntoon.  Photarissani kun on nyt jokin ärsyttävä vika jonka johdosta kuvia on niin ärsyttävä käsitellä, että palaan asiaan kun

I already finished up these birds before xmas but didn’t have time to edit the photos until now. So here you are, a few brand new handmade HowlOwls and a couple of horse reflectors* I made to test new materials and techniques. There may be some more horse items coming in the future so stay tuned! :) Here are few photos of newest pieces of handicraft I’ve made. My Photoshop has some serious troubles of working so more photos are coming as soon as I get my PS problems solved. You know, its a bit frustrating trying to manage things when the program isn’t willing to cooperate in any kinds of way. But I’ll get over it and ask help from my nerdish boyfriend. :D

*BTW. About the reflector. Since it’s a Finnish invention I probably need to open it a little bit for you. Reflector is a specific reflecting item you can hang on to your bag or jacket.

When it’s constantly dark outside in this time a year it’s hard for car drivers to notice a street cossing pedestrian. But when the car lights hits the reflector, it reflects the light back and a pedestrian can be noticed by a driver from a far longer distance than without and therefore prevent crashing.

So using reflector  is a cheap life indurance, though it’s best to use one of the “official sertificated” reflectors besides these accessories styled ones to guarantee your 100% safety. :)

Kaikki joululomalla tekemäni pöllöt yhes koos. Rintakorut, magneetit, korvikset, sormus ja riipus.
All the HowlOwls I made during holidays. Brooches, fridge magnets, ring , earrings and pendant.

Yksi tekemistäni HÖRponi-heijastimista. :)
One of the horse reflectors I’ve made. :)

 

 

Tagit: , , , .



* HÖRponi

Kirjoitettu 25.01.2012 - Sari ja kuva. Kategoriassa Jee!.


Koska mulla on ihan kamala heppakuume jota en pääse tällä hetkellä heppojen pariin lievittämään, niin tein hieman HÖRponeja:

 Dandelion

Festoon 

Dahlia 

Gloomy 

Blanco 

Lisätietoja täällä.

Tagit: , .





Sari ja kuva

Pääkaupunkiseudulla asuvan graafisen suunnittelijan, kuvittajan ja sarjakuvaharrastajan elämää sanoin ja kuvin.

This blog is all about an every day life of a Graphic Designer, Illustrator and Comics enthusiast from Southern Finland.

All the posts including English translations are tagged with a tag "in English".

Arkisto

Kategoriat

Tagit

Sari suosittelee