Ensimmäiset joululahjat annettu

18.12.2012 - 15:31 / Sari ja kuva.


Eilen saivat hevoset ja omistajansa joululahjat, jo hieman etukäteen. Olin luvannut siis joululahjaksi tehdä hevosille uudet “reissuvihot”, eli tallilla säilytettävät päiväkirjat jonne kirjataan aina päivän tapahtumat muille ko. hevosten kanssa tekemisissä olleville tiedoksi.

Sattumalta löysin juuri Tiimarista muovikantiset (eli kosteaan talli-ilmastoon soveltuvat) “Tee itse kansi” -kierrevihot (melko paksuja, sivumäärästä ei tietoa, wire-sidottu, koko A5. Hintaa 4,99 € kpl), jotka soveltuivat täydellisesti tähän tarkoitukseen! Nämä minun DIY-joululahjaideat tulevat tänä vuonna näemmä reilusti myöhässä, mutta tuollainen itsetehdyllä kannella varustettu päiväkirja voisi olla mukava lahja antaa päiväkirjaa pitävälle ystävällekin. :)

Lähdin sitten lähestymään aihetta pelkistäen, pyrkimyksenä saada yksinkertaiseen kuvaan vangittua jotain olennaista kyseisten hevosyksilöiden persoonista. Tällaiset niistä sitten tuli. Saattaapi olla että hevoset saavat vielä joulun kunniaksi ekstraporkkanat. :)

Herkän ja välillä säpäkänkin tamman reissuvihko. Päivästä riippuen on joko itse rauhallisuus tai sitten pelkää jokaista vastaan tulevaa postilaatikkoa tai jaloissa pyörivää tallikissaa potentiaalisena petona, joka syö pieniä tammoja aamupalaksi. 

Karvaiselle ja 30 ikävuottaan lähestyvälle mummohepalle ruokahetket ovat päivän suola. Jos palvelu on mummon mieleen turhan hidasta ja ateria myöhässä, kuopii tamma määrätietoisena jalallaan maata, hoputtaen tarjoilijaa ripeämpään toimintaan. 

I gave my first Xmas presents of the year yesterday to my “rental horse”, her owner and the other horse of the same owner. I promised to make new diaries for these two mares as xmas gifts, where are all the happenings added to inform other people handling the horses. I wanted to capture a part of each horse’s personality to these pictures and hopefully did success.

I’m deeply sorry of my really bad English at the moment… but I’m quite tired and not capable of producing any smart text content. :D I still hope you got the point, even though the language isn’t absolutely 100 per cent correct. :D

Kategoria: Jee!.
Tagit: , ,

.


Sari ja kuva -verkkokauppa on auki!

17.12.2012 - 18:10 / Sari ja kuva.


AVAJAISTARJOUS!
Kaikki postikortit -50 %

Sari ja kuva Store -verkkokauppa on nyt auki! Tutustu ilahduttavaan käsityö- ja printtivalikoimaan ja huikeisiin avajaistarjouksiin!

Vieraile Sari ja kuva Storess

 

SPECIAL OPENING OFFER!
All the postcards 50 % off!

Sari ja kuva Store is finally open with amazing opening offers! Check ’em out and stay tuned!

Visit Sari ja kuva Store 

Kategoria: Jee!.
Tagit: ,

.


Sari ja kuva Store arvonta on suoritettu!

16.12.2012 - 11:04 / Sari ja kuva.


Koska olen luvannut olla klo 13 toisaalla ja täten olen jo kahdeltatoista ovesta ulkona, julkistan arvonnan tuloksen nyt poikkeuksellisesti jo näin yhdeltätloista. :D

Perinteisellä lappu korista -tyylillä suoritetun arvonnan lopputuloksena Sari ja kuva -tuotepalkinnon voittaa… trrrrrr (rumpujen pärinää)…. DUNIS! Hänelle lähtee sähköpostia asiasta vielä henkilökohtaisesti.

Samalla myös selvisi kuva, joka tulee Sari ja kuva Storen valikoimiin ensi vuoden puolella… ja sehän on WORDBIRD! Minulla saattaa olla jotain mielessä tämän lintusen pään menoksi muutenkin, joten pysykäähän kanavalla!

‘Cause I may have some English speaking readers I decided to start to add short translations in my postings.  :) This post is about the voting I arranged where my blog readers voted their favourite picture. The most voted picture (which is the WordBird above) will be available in Sari ja kuva Store next year.

My Dear English speaking friends!  If you like you can tell me your favourite picture as well (options in last post) and I will send all the voters a postcard!

XX
Sari

 

Kategoria: ideat visiot ja innovaatiot, Jee!.
Tagit: ,

.


Sari ja kuva -verkkokauppa viimeistelyä vaille valmis

9.12.2012 - 0:37 / Sari ja kuva.



Olen täällä häärännyt Sari ja kuva Storea, eli verkkokauppaa pystyyn,  josta tulee HUUpöllöjen ja MAUkattien uusi koti. Vanhojen tuttujen HUUpöllöjen lisäksi verkkokaupan valikoima tulee kattamaan myös valikoiman printtejä eli julisteita ja postikortteja. HUUpöllön rinnalle tuotesarjana luvassa Palleroiset -magneettisarja, sekä joillekin ehkä jo tuttu MAUkatti -sarja,  joka tulee sisältämään ainakin postikortteja ja ehkäpä myös tulevaisuudessa jotain muutakin. :)

Verkkokaupan valikoimaa  hienosäädetään vastaamaan juuri SINUN toiveisiisi ja niinpä sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisista tuotteista Sari ja kuva Storen valikoima tulee koostumaan. Kerro siis meilipiteesi, niin me otamme sen huomioon. :)

Alla näet muutaman kuvan. Minkä näistä kuvista mieluiten haluaisit nähdä Sari ja kuva Storen printtivalikoimissa? Kerro se minulle tämän viestin kommenttilaatikossa. Eniten ääniä saanut kuva pinkaisee Sari ja kuva Storen valikoimiin heti ensimmäisten joukossa.

Ja jottei tämä kysely aivan turha olisi, niin kaikkien tätä postausta 15.12.2012 klo 12 mennessä kommentoineiden kesken arvotaan vapaavalintainen tuote Sari ja kuva Storen valikoimista. Joten verkkokaupan aukeamista odotellessa, vaikuttakaa hyvät ihmiset ja äänestäkää! Arvonnan voittaja julistetaan 16.12.2012 kello 12. :)

Ja ehdokkaat tulevat tässä:

Hundra hundarna 

Katteja

Le Pingouin

Tuuliikka 

The Invisible Box 

Wordbird 

 

Kategoria: Skäbädäbä.
Tagit:

.


Joulukalenteri

3.12.2012 - 12:32 / Sari ja kuva.


Löysin Dammenbergilta maidottomia ja kananmunattomia itsetehtyyn joulukalenteriin tarkoitettuja suklaakuvioita. Suklaakuvioita on kahta eri sorttia tumma suklaa ja maidoton toffee “maitosuklaa”. Tämän löydön tehtyäni piti verkkokaupasta pistää pikaisesti suklaat tilaten ja pistää omat askartelutaidot äärirajoille ja tehdä avomiehen kananmuna- ja maitoallergiselle 7-vuotiaalle pojalle hänen elämänsä ensimmäisen suklaajoulukalenterin.

Tällainen siitä sitten tuli. Ei ehkä mikään huippuhieno tuote, mutta ajanee asiansa kuitenkin. A3-kokoinen paksu pahvi (esim. vesivärilehtiön tms. takakansipahvi) on siis päällystetty jouluaiheisella lahjapaperilla ja sen jälkeen kontaktimuovilla. Eri värisistä kartongeista/papereista on taiteltu 24 neliön mallista kirjekuorta (yhdestä A4-arkista tulee neljä kirjekuorta), joiden reunat on yhtä lukuunottamatta teipattu kiinni. Jokaiseen kuoreen on “osoitepuolelle” liimattu erilainen jouluaiheinen tarra (nämä tarrat ovat itsetekemiäni, mutta mitkä tahansa tarrathan tuohon käy) ja tussilla taiteiltu numero.

Lopuksi sujautetaan suklaat kuoreen ja teipataan kuoret kevyesti kiinni, jonka jälkeen kuoret teipataan numerojärjestyksessä kirjekuoren “aukeamispuolelta” kaksipuolisella teipillä pohjapahviin niin, että tarra- ja numeropuolet jäävät kauniisti esille.

Kirjekuori siis irroitetaan ja avataan sen takapuolelta. Haluttaessa tyhjä kuori voidaan kiinnittää sisällön tyhjentämisen jälkeen takaisin paikoilleen, tai sitten jättää kiinnittämättä, jolloin taustapahvin jouluaiheinen paperi pääsee esille. Pohjapahvin kontaktimuovipäällys takaa että kirjekuoria irroitettaessa taustapaperi ei repeile, vaan pysyy ehjänä.

Tämä joulukalenteriohje tuli nyt tälle vuodelle hieman myöhässä, sillä itsellekin tuli tämän kanssa hitusen kiire. Mutta ehkäpä joku saa tästä ideanpoikasen omiin ensi vuoden jouluaskarteluihinsa. :)

Kategoria: Jee!.
Tagit:

.


Mukavuusalueelta ulos!

27.11.2012 - 20:59 / Sari ja kuva.


Tänään astuin hyvin ison askeleen ulos mukavuusalueeltani shoppailemalla hieman akryylimaaleja. Tarkoituksena olisi siis laittaa näihin hieman maalia pintaan ja lopuksi kiiltävä lakka päälle. Inspiraation lähteenä näihin ovat olleet miimikot, klovnit ja vanhat volto-naamiot.

Miimikoista puheenollen, uusi kuva:


Miimikot AIU ja IUI pyöräilemässä. Samaiset miimikot ovat seikkaileet myös mm. täällä.

Kategoria: ideat visiot ja innovaatiot, Jee!, Skäbädäbä.
Tagit:

.


Sarin tonttupajalla tapahtuu kummia!

25.11.2012 - 18:28 / Sari ja kuva.


Taikataikinanaamioita uunituoreina, puhdistusta ja väriä odottamassa. :)

Olen nyt ihan höynähtänyt tähän taikataikinaan! Se on niin kätevää ja sitä voi tehdä niin paljon kun kaapista vaan löytyy aineksia, on varmaankin suht ekologista ja niin edespäin. Oon käyttäny tätä ohjetta omaan taikinaani, mutta perussääntö lienee että  X määrä jauhoja ja siitä puolet suolaa ja vettä… öljyä voi lisätä oman maun mukaan (n. 1 rkl), ite tykkään lisätä, notkistaa taikinaa kivasti. :) Oman kokemuksen mukaan jos on hiemankin paksumpia möhkäleteoksia, niin saavat olla reilusti yli tuon tunnin uunissa jotta kovettuu kunnolla.

Taikataikina on myös siitä hyvä, että sitä voi maalata vaikka vesiväreillä. Kivan lasitemaisen pinnan saa kun lakkaa vielä koko hela hoidon lopuksi. :)

Uunituore taikisnaamio

 

Kategoria: ideat visiot ja innovaatiot, Jee!, Vallatonta ja valloittavaa.
Tagit: ,

.


Hiljaiseloa

20.11.2012 - 20:36 / Sari ja kuva.


Töitä ja sitkeä flunssa. Siinäpä yhdistelmä joka selittää mun blogihiljaiselon. Hiljaiseloon tosin tulee stoppi nyt. Eipä tässä mitään sen kummempia tapahtumia ole raportoitavana, töitä tosiaan tullut tehtyä, vähän jouluakin ajateltua siinä sivussa ja jotain yhteistyökuvioita pohdittua. Palaan asiaan kunhan on jotain konkreettista kättä pidempää. :)

Mutta hengissä ollaan. :)

Kategoria: Skäbädäbä, Tekstipainotteista.

.


Isänpäiväkortti

12.11.2012 - 12:36 / Sari ja kuva.


Tänä vuonna kortti jonka annoin isälleni oli tällainen. Pikainen kännykameraräpsy, mutta eiköhän tästä nyt jokseenkin selvää saa. Hieman väriä ja kukkia harmaan syksyn keskelle. :)

Kategoria: Jee!, Skäbädäbä.

.


Oikaisu

3.11.2012 - 10:19 / Sari ja kuva.


Mistäköhän ihmeestä mä olen saanut päähäni että tuo ERY-SYD:n näyttely ois Myllypurossa? Vilkaisinpa uudemman kerran nimittäin vahvistuskirjettä ja siinähän ilmenee että eihän se näyttely missään Myllypurossa ole, vaan Tapahtumakeskus Koskenrannassa Vanhankaupungin kosken rannalla.

Hyvä minä. Siellä siis allekirjoittanut kera Teppo Taikatohvelin sekä MAUkatit joulutunnelmissa!

Kategoria: Skäbädäbä, Tekstipainotteista.
Tagit: ,

.




Sari ja kuva

Pääkaupunkiseudulla asuvan graafisen suunnittelijan, kuvittajan ja sarjakuvaharrastajan elämää sanoin ja kuvin.

This blog is all about an every day life of a Graphic Designer, Illustrator and Comics enthusiast from Southern Finland.

All the posts including English translations are tagged with a tag "in English".

Arkisto

Kategoriat

Tagit

Sari suosittelee