Palataanpa hetkeksi eiliseen. Olin tallila ja värväsin erästä tallituttua ottamaan pari kuvaa minusta ja tammasta. Minusta kun on vuosien varrella niin vähän kuvia hevosten parissa. Lisäksi kaikilla hevosihmisillä on somessa upeita kuvaotoksiaan itsestään hevostensa kanssa, joten kyllähän minäkin halusin samanlaisen itsestäni ja uljaasta vuokraratsustani. Viimeisimpänä inspiroijana toimi henkilö joka käy ratsastamassa tätä samaa hevosta ja hänen FB-profiilikuvaksi taannoin ilmestynyt huippuotos jossa hevonen on korvat hörössä ja kaunis kuin karamelli.

Joten eikun vaan kännykamera laulamaan ja poseeraamaan!

Tammalla todistettavasti korvat hörössä!

Tai ainakin toinen korva hörössä.

Loput kuvat olivatkin sitten tällaisia…

…ja tällaisia. :D

Ilmeistään huolimatta tamma on kyllä kiltti ja mukava ja sitä oli eilenkin. Liekö joku lähinaapurustossa tilannut piilohevosenlihaa sisältävän pizzan, sillä eilen kun käytiin kävelyllä niin tamma pysähtyi mennen tullen tismalleen samaan kohtaan pellon reunaan, nosti päänsä ylväästi korkeuksiin ja sieraimet väristen haisteli jotain navakan tuulen mukanaan tuomaa hajua…

Vastaan tullut peräkärryä vetänyt farmariauto ei herättänyt hevosessa mitään tunteita, mutta ans olla kun tienristeyksessä oli lumipenkkaan ilmestyneet tuoreet autonrenkaan jäljet. OMG että pientä hevosta siinä vaiheessa vietiin kun se suurieleisesti steppaillen ja suoranaisesti korskuen kiersi renkaanjäljet kaukaa. :D

Tätä samaista tammaa ei myöskään isot kuorma-autot, lumiauraajat tai bussitkaan vois vähempää kiinnostaa, mutta ootappas vaan kun tulee polulla kolme pikkunassikkaa peräkanaa pyörillä vastaan ja niillä jokaisella törröttää repussaan… virvelit! Pienen hevoseläimen mielestä niinku ehkä maailman kamalin asia ja ehdottoman potentiaalinen uhka. :D

Vaikka tämä tamma joskus “hötkyääkin” ja säpsähtelee mitä hassuimpia asioita (ne paljon puhutut punaiset postilaatikot taas eivät herätä mitään tunteita, muuta kuin suuren halun työntää turvalla laatikon kansi auki ja tutkia sisältö :D), niin luotettava se on. Se ei lähde viemään, ei ryysi ei jyrää, eikä muutenkaan tule ihmistä päin (paitsi turvalla välillä ihan vähän vaan lähestyy jos taskussa rapisee herkut). :) Tämä tamma nyt on vaan rinsessa, jolla aina välillä hiertää patjan alla se herne. Yleensä tämän tamman säpsyilyt noudattavat samaa kaavaa, joten nyt kun niistä on päässyt jo vähän jyvälle, niin pelkän hengissäsäilymisvietin sijaan voi siellä hevosen selässä jo ottaa aikaa että kuinka monta sekuntia pysyy selässä. :D Hevosystävällistä rodeota.

On se kyllä aivan ihana tamma, jonka kanssa vaan ei itse auta olla tosikko. :D Tämä tamma myös inspiroi minua ihan älyttömästi, sillä sen kanssa ei ikinä ehdi tulla tylsää, vaan lähes jokainen päivä tämän tamman kanssa on aikalailla sarjakuvamatskua. :D Olen mä kyllä ollut onnekas kun on ollut kunnia tutustua tähän tammaan, sen mummokaveriin ja omistajaansa. :)

Mun oli pakko piirtää tähän kuvaan itelleni kunnon hiuspehko.
Alkuperäisessä versiossa näytän ihan pojalta. 

Tagit: ihahaa.

Tämä aihe on ihan oman postauksensa arvoinen, nimittäin työpukeutuminen. Olen nyt sisäistänyt sen että tänne työhuoneelle ei ehkä sovi tulla pieruverkkareissa tai kauhtuneessa pyjamassa, siitä lähdetään.

Työvaatteideni tulee olla mukavia ja rentoja päällä, bonusta jos ne näyttävät hyviltä (onko se edes mahdollista täällä kropalla?). Kaapista multa löytyy pari perus garderobia, joten sen suhteen ei pitäisi olla ongelmaa. Mutta jokaisessa asiassa on olemassa aina se pieni  mutta ja minun työasujeni suhteen probleemi on seuraavanlainen.

Mä sotken. Jos mulla ei ole HUUpöllöjen lakkausta tai liimaamista ohjelmassa,  niin paidaltani voi lukea ainakin sen päivän ruokalistan. Jos en onnistu sotkemaan syödessä itseäni, onnistun dippaamaan hihani lakkapurkissa tai sutaisemaan siveltimellä paitaani kauniin kuosin likaisen tahran.

Jos jatkan tätä vauhtia, on mun jokaisessa kaapista löytyvässä vaatekappaleessa kohta jokin kestotahra joka ei lähde pois millään poppakonstilla. Ei vaikka noituis, loitsis ja tanssisi sadetanssia päällään seisten.

Tähän olisi toki olemassa ratkaisuja:

1. opetella syömään niinkuin aikuiset ihmiset syö
2. opetella kohdistamaan askartelulakat ja liimat sinne mihin ne kuuluu
3. hankkia ruokalappu
4. tai mikä vielä ehkäpä parempaa, essu!

Jos toteutan jomman kumman viimeisimmistä, voidaan ehkä sanoa hyvästit tyylikkäälle työpukeutumiselle. Ei sillä että mun työpukeutumiseni tähänkään asti olisi ollut mitenkään erityisen tyylikästä tai naistenlehtien tyylivinkkejä noudattavaa. Sellainen muovinen essu jollaisia tuomareiden assistenteilla on kissanäyttelyissä olis kyllä kieltämättä aika kähee.

Nyt siis pohdinkin, että otanko vaatteideni kanssa sen riskin että kohta mulla ei ole yhtään siistiä ja puhdasta vaatekappaletta kaapissa, vai alanko pukeutua töihin sellaisiin “rönsiksiin” joiden pysyvä likaantuminen ei ole suuri katastrofi.

Miten teillä ihmiset? Onko työpukeutumisessanne tyyli kaiken a ja o vai meneekö käytännöllisyys kaiken muun edelle? Asettaako työnkuvanne ja -ympäristönne jonkinlaisia vaatimuksia pukeutumisenne suhteen?

Kertokaa! Auttakaa!

Tagit: HELP!.

Otsikko kuvastaa mun tämän hetken fiiliksiä kun Putouksen viime lauantain improsketsihahmot pyöritvät loopilla päässä ja mä yritän saada kiinni keskeneräisistä töistä jotta saisin saatettua niitä taas vähän lähemmäksi valmistumista.

Tänään on edellämainitun lisäksi keskusteltu syistä miksi rodeohevoset pukittavat ja siinä samalla parannettu maailmaa hevosurheilun osalta ylipäätään. Tänään on otettu vastaan korutilauksia, suunniteltu omaa uutta käyntikorttia ja flaikkua, raahauduttu työhuoneelle, taitettu lehteä ja lakattu pari pientä HUUpöllöstä.

Lounaaksi matkalta ostamani valmissalaattiannos maistuu käyneelle hiivalle, joten jätin syömättä. Flunssasta juuri toivuttuani ei houkuttele todellakaan mikään ruokamyrkytys enää tähän perään ja mun maha on sellaista laatua että jos se jostain ottaa nokkiinsa niin se tekee sen sitten ihan kunnolla. Säästän teidät tarkemmilta yksityiskohdilta.

Olin äsken hieman pulassa. Juuri kun sinun pitäisi saada välittömästi yksi HUUpöllö sormus tehtyä, ainoa sormuspohja on epäkunnossa. Siinä on pala muovia kiinni pikaliimalla. On ja pysyy.

Pureskelin  siinä sitten jo kynsiäni ja pieni paniikki alkoi heräämään. MITÄ TEEN!? En pääse tähän hätään mihinkään askartelukauppaankaan lisää sormuspohjia ostamaan. Tiimarissa niitä ei ole, Sinellissä olisi, mutta lähin Sinelli taas on jossain huitsin nevadassa. Silloin keksin! Pitäisi olla viila tai hiekkapaperia jolla saisin hiottua sormuspohjan tasaiseksi.

Muuten hyvä, mutta mistäs tähän hätään taikoo kumpaakaan? Kotona kyllä olis…

Tämä meidän luova yhteisömme (eli työhuone) on täynnä graafikoita sun muita hipstereitä luovan alan ammattilaisia ja siistin sisätyön tekijöitä, joten viilaa tai hiekkapaperia täältä tuskin löytyisi… Tai niinhän sitä luulis. Satuin pohtimaan asiaa ääneen eräälle kollegalle ja hänhän taikoi työpöytänsä syövereistä sekä viilan että hiekkapaperia ja antoi mulle lainaksi molemmat!

Sitämukaa kun viilasin sormuspohjaa tasaiseksi, vieri myös kivi pois sydämeni päältä. Saan kuin saankin HUUsormuksen matkaan ajoissa!

Tämä on pieni asia ihmiskunnalle, mutta suuri minulle! :D

Tagit: laiffii, Randomii.

Siis mitääää?! Mä oon viimeaikoina tykästyny ihan kympillä avocadoon tietämättä olevani muodin huipulla. Sattumalta kun muutama bloggaaja (esim. Are you feeling fashionable -Nadja ja MTL-Mimmi) tuntuu minun laillani hurahtaneen tuohon samaan terveellisiä rasvoja tihkuvaan herkulliseen hedelmään.

Ja onhan se kyllä sellainen kasvis joka ansaitsee epäilemättä kaikki saamansa hehkutukset. Sitä syödessä oikein tuntee kuinka kaikki terveelliset rasvat imeytyy ja lisäksi sitä ei voi syödä määräänsä enempää. Eli vaikka se on älyhyvää, niin sitä ei tee mieli ahmia kuin max. yhden kerrallaan, joten se rasvaisuuskaan ei ole haitaksi. :)

Itse tykkään syödä avocadon ihan sellaisenaan. Veitsellä puoliksi, kivi ulos ja lusikalla kauhotaan herkullinen sisus parempiin suihin. Kyllähän tuosta saisi vaikka mitä guacamolea sun muuta herkkuhärpäkettä väsättyä (jos osais), mutta miksi suotta vaivautua kun se on sellaisenaankin niin hyvää.

Tykkäättekö te ihmiset avocadosta ja jos, niin miten mieluiten nautitte avocadonne? Meneekö se viherpirtelön joukkoon blenderiin vai katoaako suuhun suoraan kuoresta irti kaiverrettuna?

ps. Yksi asia missä mä sitten taas oon totaalisen out on selkeästikin tuo Instagram.

Tagit: Randomii.

Oh, I almost forgot! The other day I recieved a video summary of  Ptarmigan’s Kontaining event arranged last summer at Lasipalatsinaukio. Someone may remember this poster I made for TID event which was a part of the Kontaining. I also participated TID by making some art and leading workshops. :)

Enjoy the warm memories of summer, I do it as well by watching this video.

Tagit: in English, Translation is Dialogue.

Saastutanpa blogiani ja silmämunianne jälleen kerran muutamalla surkealla ja tärähtäneellä kännykkäotoksella uusista koruista joita olen intoutunut tekemään. Täytyy raahata heti maanantaina korut työhuoneelta kotiin ja patistaa tuo valokuvaamisessa kunnostautunut ja kunnon kaluston siihen tarkoitukseen omistava rakas mieheni ottamaan parempia (ja ennenkaikkea tarkkoja :D) kuvia noista luomuksista

Osa koruissa esiintyvistä kuvista  kuvissa esiintyvistä koruista (mitenniin olen flunssatoipilas, pää ihan pyörällä) on vartavasten korutarkoituksiin tehtyjä, osa taas tuttuja kuvituksiani muista yhteyksistä. :) Mielestäni on kuitenkin aina boonusta jos yksi kuva toimii monipuolisesti eri käyttötarkoituksissa, joten siksi päätin käyttää muutamaa olemassaolevaa kuvitusta myös näissä koruissa.

Korut on siis edelleen tehty kierrätysmateriaaleista. Käytän korujen pohjana roskakorilta pelastettua muovia, esimerkiksi vanhoja Bonus ja Plussa -kortteja sekä digitaalisten arkistointijärjestelmien tieltä pois raivattujen mappien muovisia välilehtiä, joista etenkin läpinäkyvä toimii mielestäni tässä tarkoituksessa kerrassaan loistavasti ja tekee korujen “takapuolistakin” kauniita. Ehheh, kauniit takapuolet, Sari ja hyvät  huonot vitsit osa sataviiskytviis. Näissä kuvissa ei näy tekemiäni kaulakoruja, mutta niissä olen myös käyttänyt lenkkeinä vanhoja “avaimenperälenksuja”.

Pidemmittä puheitta, kuvia:

***
Here are some poor and noisy pics of  jewelry I’ve made by using recycled materials. :) I’ll post some proper photos asap, promise!

MAUkatit. Taka-alalla siamilainen ja ragdoll, etualalla yleiskatti ja persialainen.
Persialaisen ja Ragdollin voit löytää myös täältä. 

PICCUpöllö, eli kolostaan kurkisteleva helmipöllö.

Alunperin tehty tätä tarkoitusta varten. 

Taka-alalla sepelkyyhky, etualalla mustarastas.

Nämä kuvat ovat alunperin osa Lintukirjaa.

HÖRponi nimeltänsä Gloomy. 

Tärähtäneet pöllöt. Taka-alalla PICCUpöllö, etualalla HUUhkaja ja HUUpöllö.

Tagit: HÖRponi, HUUhkaja, HUUpöllö, ihahaa, in English, koruilua, MAUkatti, Miau, PICCUpöllö.

Olen ollut pitkästä aikaa ihan kunnolla kipeänä ja tänään sain vihdoin ekaa kertaa moneen päivään tietsikan auki ja itseni raahattua sen äärelle. Tällä selityksellä pohjustan siis sitä, että kunhan tästä lunssasta tokenen, niin tulen esittelemään uuden kierrätyskoru”mallistoni” pidemmän kaavan mukaan tekstin ja kuvien kera. :) Siihen asti atshiu ja kuumaa juomaa naamariin.

Tagit: HUUhkaja, HUUpöllö, koruilua, MAUkatti.