Olenpa joskus kirjoitellut tällaisenkin, muistaakseni johonkin graafisen suunnittelun kurssiin liittyen. Täsmennetään vielä että puhuttaessa typografiasta ja “typografian säännöistä”, tarkoitetaan tässä asiayhteydessä eurooppalaista typografiaa.

Oikoluin tämän tekstin pikaisesti ja tein muutamia luettavuutta parantavia korjauksia. Muuten en tähän tekstiin ole kajonnut, vaan sen sisältö on tismalleen sama kuin millaiseksi sen olen alunperinkin kirjoittanut.

Lehtien ulkoasutrendit typografian näkökulmasta tarkasteltuina

• Typografian sääntöjen mukaan leipätekstin kirjaintyypin tulisi säilyä samana (antiikva) läpi lehden.  Tämän hetken ulkoasunsuunnittelijat lienevät hiljaa muuttamassa tätä sääntöä, käyttäessään laajalti lehdissä leipätekstin tyyppeinä antiikvan lisäksi myös gorteskia.
• Tutkin 13:a erilaista ja eri alan lehteä,  joista ainoastaan kolmessa leipätekstien tyyppi säilyi samana läpi lehden ja se oli antiikva. Muut näistä lehdistä olivat kirjaintyyppien ”sekakäyttäjiä”, eli leipätekstin kirjaintyyppi vaihteli artikkelikohtaisesti antiikvan ja groteskin välillä.
• Luokittelin  kirjaintyyppien ”sekakäyttäjiksi” ne lehdet joissa oli selkeästi käytetty artikkelien leipäteksteissä sekä antiikvaa että groteskia. Näihin en luokitellut lyhyitä tekstejä kuten kuvatekstejä tai lyhyitä elokuva-arvosteluja.

Groteskin käyttö lehdissä leipätekstien kirjaintyyppinä

• Groteskia kirjaintyyppiä käytetään lähinnä lyhyemmissä, max. yhden sivun kirjoituksissa ja tätä pidempien kirjoitusten leipäteksti on useimmiten antiikvaa. Poikkeuksiakin löytyy, joissa groteskia on käytetty pidemmänkin artikkelin leipätekstissä, mutta tällöin luettavuus on selkeästi heikompaa. Kaikenlaiset eri kohderyhmille suunnatut lehdet käyttävät lehdissään leipätekstien tyyppeinä sekä antiikvaa, että groteskia.

Miten typografia on huomioitu?

• Kuten sanottu, usein groteskia kirjaintyyppiä on käytetty lyhyemmissä, max. yhden sivun pituisissa kirjoituksissa, jolloin tekstin luettavuus pysyy suhteellisen hyvänä. Pidemmissä artikkeleissa leipätekstien yleisin kirjaintyyppi on edelleen antiikva ja se on painetussa mediassa useamman sivun kattavissa teksteissä luettavuudeltaan paras.
• Pidempien kirjoitusten leipäteksteissä käytettäessä groteski ei mielestäni ole paras luettavuudeltaan. Usein tällaisissa tapauksissa teksti on pistekooltaan jo niin pientä, että groteskin tekstin lukeminen on vaikeaa ja vaatii ponnisteluja, kun vastaavan kokoisen päätteellisen antiikvatekstin lukeminen taas sujuu vaivatta.
• Monissa (ei läheskään kaikissa, mutta huomion arvoinen seikka) tapauksissa, kun otetaan huomioon groteskin fontin käyttö lehdissä ylipäätään (ei siis ainoastaan leipäteksteissä), on groteskin kirjaintyylin käytön yhteydessä tekstillä joko väri- tai kuvapohja. Tämä lienee yleisempää lyhyempien, kuten kuvatekstien yhteydessä, mutta ilmiö on havaittavissa joissain määrin myös leipäteksteissä joissa groteskia on käytetty.
• Väripohjaa ja etenkin kuvapohjaa vasten päätteetön groteski lienee luettavuudeltaan  selkeää ja melko hyvää, kunhan tekstin pituus on suhteellisen lyhyt.

Mihin groteskin fontin käytöllä leipäteksteissä oikein pyritään?

• Esimerkiksi Imagessa groteskin kirjaintyylin runsas käyttö on mielestäni suuri ja leimallinen osa lehden ulkoasua: tarkoitus omaperäisen ja trendikkään ilmeen saavuttaminen?
• Kuitenkin esimerkiksi Trendi–lehti pyrkinee myös raikkaan nuorekkaaseen ilmeeseen, mutta leipätekstien kirjaintyyli pysyy silti samana läpi lehden.
• Mitään selkeää rajaa ei siihen voi vetää, minkälaiset lehdet tätä tyylikeinoa käyttävät, eikä se liity mihinkään tietyntyyppiseen ulkoasuun. Imagen kaltaisten räväkkään ulkoasuun pyrkivien lehtien lisäksi groteskia kirjaintyyliä leipäteksteissään käyttää myös esimerkiksi Kamera ja Koirat –lehdet,  joiden ulkoasut taas ovat yleisilmeiltään vaaleita, rauhallisia ja harmonisia.
• Myös graafisen alan ammattilehti AGI käyttää leipäteksteissään sekä groteskia että antiikvaa.
• Yhä useamman lehden käyttäessä tätä tyylikeinoa, voidaan pohtia että onko lehden täysin yhtenäinen ulkoasu mielekästä,  jos sivuilla on kuitenkin jokin ulkoasullinen yhdistävä tekijä?
• Nykyajan ihmiset kaipaavat vaihtelua, virikettä ja elämyksiä, joita groteskin ja antiikvan ”vuoropuhelu” tarjoaa lehtien lukijoille pienessä mittakaavassa.
• Halutaanko kirjaintyylien ”sekakäytöllä” viestiä nykyaikaisuutta ja monipuolisuutta, vai tehdä selkeä erottelu lehden eri osien tai artikkelien kesken?
• Onko typografian sääntö yhdenmukaisesta leipätekstien kirjaintyylien käytöstä auttamatta vanhentumassa ja onko se syrjäytymässä kirjaintyylien ”sekakäytön” tieltä?
• Silti lehtien groteskin kirjaintyylin käytössä on havaittavissa selkeä yhdenmukaisuus, johon typografia ja tekstin luettavuuden säilyminen lienee vaikuttanut. Muotoutuuko näistä seikoista pian uusi painettuja lehtiä koskeva typografian säännöstö?

Lehdet joita kävin läpi tätä kirjoitusta varten 

S= kirjaintyyppien “sekakäyttäjä”

P= “typografisesti puhdas” , leipätekstien kirjaintyyli pysyy samana läpi lehden

Kategoria: Skäbädäbä, Tekstipainotteista.
Tagit: havaintoja, tekstii