Tagiarkisto ‘koruilua’

* Korusia

Kirjoitettu 2.03.2013 - Sari ja kuva. Kategoriassa ideat visiot ja innovaatiot, Jee!.


Saastutanpa blogiani ja silmämunianne jälleen kerran muutamalla surkealla ja tärähtäneellä kännykkäotoksella uusista koruista joita olen intoutunut tekemään. Täytyy raahata heti maanantaina korut työhuoneelta kotiin ja patistaa tuo valokuvaamisessa kunnostautunut ja kunnon kaluston siihen tarkoitukseen omistava rakas mieheni ottamaan parempia (ja ennenkaikkea tarkkoja :D) kuvia noista luomuksista

Osa koruissa esiintyvistä kuvista  kuvissa esiintyvistä koruista (mitenniin olen flunssatoipilas, pää ihan pyörällä) on vartavasten korutarkoituksiin tehtyjä, osa taas tuttuja kuvituksiani muista yhteyksistä. :) Mielestäni on kuitenkin aina boonusta jos yksi kuva toimii monipuolisesti eri käyttötarkoituksissa, joten siksi päätin käyttää muutamaa olemassaolevaa kuvitusta myös näissä koruissa.

Korut on siis edelleen tehty kierrätysmateriaaleista. Käytän korujen pohjana roskakorilta pelastettua muovia, esimerkiksi vanhoja Bonus ja Plussa -kortteja sekä digitaalisten arkistointijärjestelmien tieltä pois raivattujen mappien muovisia välilehtiä, joista etenkin läpinäkyvä toimii mielestäni tässä tarkoituksessa kerrassaan loistavasti ja tekee korujen “takapuolistakin” kauniita. Ehheh, kauniit takapuolet, Sari ja hyvät  huonot vitsit osa sataviiskytviis. Näissä kuvissa ei näy tekemiäni kaulakoruja, mutta niissä olen myös käyttänyt lenkkeinä vanhoja “avaimenperälenksuja”.

Pidemmittä puheitta, kuvia:

***
Here are some poor and noisy pics of  jewelry I’ve made by using recycled materials. :) I’ll post some proper photos asap, promise!


MAUkatit. Taka-alalla siamilainen ja ragdoll, etualalla yleiskatti ja persialainen.
Persialaisen ja Ragdollin voit löytää myös täältä

PICCUpöllö, eli kolostaan kurkisteleva helmipöllö.

Alunperin tehty tätä tarkoitusta varten. 


Taka-alalla sepelkyyhky, etualalla mustarastas.

Nämä kuvat ovat alunperin osa Lintukirjaa.

HÖRponi nimeltänsä Gloomy. 


Tärähtäneet pöllöt. Taka-alalla PICCUpöllö, etualalla HUUhkaja ja HUUpöllö.

Tagit: , , , , , , , , .



* Kevät toi kevät toi flunssasen

Kirjoitettu 1.03.2013 - Sari ja kuva. Kategoriassa Skäbädäbä, Tekstipainotteista.


Olen ollut pitkästä aikaa ihan kunnolla kipeänä ja tänään sain vihdoin ekaa kertaa moneen päivään tietsikan auki ja itseni raahattua sen äärelle. Tällä selityksellä pohjustan siis sitä, että kunhan tästä lunssasta tokenen, niin tulen esittelemään uuden kierrätyskoru”mallistoni” pidemmän kaavan mukaan tekstin ja kuvien kera. :) Siihen asti atshiu ja kuumaa juomaa naamariin.

Tagit: , , , .





Sari ja kuva

Pääkaupunkiseudulla asuvan graafisen suunnittelijan, kuvittajan ja sarjakuvaharrastajan elämää sanoin ja kuvin.

This blog is all about an every day life of a Graphic Designer, Illustrator and Comics enthusiast from Southern Finland.

All the posts including English translations are tagged with a tag "in English".

Arkisto

Kategoriat

Tagit

Sari suosittelee