Työhuone

18.02.2013 - 18:21 / Sari ja kuva.


Tai oikeastaan työpiste. Ensimmäinen Sari ja kuva -tukikohta oman kodin ulkopuolella. Ihana ja kerrassaan inspiroiva miljöö, ihanat samassa työtilassa työskentelevät kollegat. Ihana elinpiirin laajeneminen, kun työt, koti ja vapaa-aika eivät sijaitse enää samassa paikassa.

Raahasin tänään kotoa tänne taas ison kassillisen (K-kaupan Ivana Helsinki -kestokassin, arjen designia. :D) tärkeää ja vähemmän tärkeää tavaraa ja olin alimitoittanut säilytyslaatikoiden, kynäpurkkien ja  muiden säilytysratkaisujen määrän pahimman kerran ja siksipä työpöytäni näyttääkin tällä hetkellä boheemin räjähtäneeltä. :D

 Tärähtänyt kännykuva työpisteestä ja siinä vallitsevasta (hallitusta?) kaaoksesta.

Mä en lähtökohtaisesti ole mikään maailman järjestelmällisin ihminen muutenkaan ja siellä missä Sari, on useimmiten myös hallittu kaaos. Jos kaikki on liian hyvässä järjestyksessä niin mulla menee plasmat ihan sekaisin, enkä löydä enää mitään etsimääni. Kuitenkin haluan optimoida tämän pienen pöytätilani mahdollisimman tehokkaasti, joten pitänee kai astua ulos mukavuusalueelta ja järjestellä jokaiselle tavaralle ja kynälle omat säilytyspaikkansa. :D

Toin mukanani myös keskeneräiset HUUpöllöt ja kaikki tarvittavat HUUpöllö-tarvikkeet. Avomies kotona kiittää, kun pienen kaksiomme olohuoneen nurkka ei enää pursua mitä ihmeellisimpiä virityksiä. :D  Tämä ratkaisu hankkia työtila oman kodin ulkopuolelta on siis ollut kaikkien kannalta loistava ratkaisu.

Nämä tipuliinit lähtivät minun mukaani Pasilan konepajalle. Suhruinen kännykuva ei anna oikeutta näille pöllöille.

Kyllä jokaisella graafikolla pitäisi minun mielestäni olla oma työtila, ehdottomasti.

Finally introducing my new office to you. It’s a desk spot in big office in an inspirating and historically valuable building (an old train factory. It’s also my first official working space and I’m so thrilled about it!

Kategoria: duunia, Jee!.
Tagit:



Yksi vastaus - “Työhuone”

  1. suw Kirjoittaa:

    jeeee!

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus




Sari ja kuva

Pääkaupunkiseudulla asuvan graafisen suunnittelijan, kuvittajan ja sarjakuvaharrastajan elämää sanoin ja kuvin.

This blog is all about an every day life of a Graphic Designer, Illustrator and Comics enthusiast from Southern Finland.

All the posts including English translations are tagged with a tag "in English".

Arkisto

Kategoriat

Tagit

Sari suosittelee